Skip to content

Uuden sukupolven popartisti Ellinoora tunnetaan persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan. Vuoden Naissolistiksi tämän vuoden Emma Gaalassa valittu Ellinoora on tehnyt lukuisia koko kansan tuntemia hittejä kuten Elefantin paino, Leijonakuningas ja Bäng Bäng typerä sydän feat. eetu. Elokuussa 2019 Ellinoora julkaisi odotetun toisen albuminsa Vaaleanpunainen vallankumous, joka nousi ilmestymisensä jälkeen suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Platinaa jo ennakkoon striimannut albumi menestyi myös Spotifyssa: julkaisupäivän jälkeen 10 kappaletta nousi Spotifyn Top 50 -listalle. Ellinooran uusin single Dinosauruksii julkaistiin marraskuussa.

Ellinoora on nuoresta iästään huolimatta saanut jo kaksi kertaa kaksi merkittävää musiikkialan tunnustusta. Suomen Musiikkikustantajat ovat palkinneet hänet Vuoden kevyen musiikin tekijäksi vuosina 2017 ja 2019 ja hänen kappaleensa Elefantin paino ja Bäng bäng typerä sydän on valittu vuoden biiseiksi. Vuonna 2016 ilmestyneen ja tuplaplatinaa myyneen Villi lapsi debyyttialbumin ja syksyn 2018 Vain Elämää -ohjelman myötä Ellinoora kasvoi koko kansan artistiksi.

Ellinoora ei ole vain lahjakas laulaja-lauluntekijä vaan myös valovoimainen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn. Keikoillaan Suomea jo useamman vuoden kiertänyt artisti teki syksyllä 2019 spesiaalin albumikiertueen, jossa klubit somistettiin vaaleanpunainen vallankumous -teeman mukaisiksi. Fanit pääsivät kokemaan ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen keikkakokemuksen, jossa koko albumi soitettiin alusta loppuun. Ellinoora on oman tuotantonsa lisäksi tehnyt yhteistyötä sekä kirjoittajana että laulajana muun muassa JVG:n, Roope Salmisen & Koirien ja Juha Tapion kanssa.

Sisäänpääsyliput

2pv
30.-31.7.2021
79€
sis. toimituskulut

Osta lippu

Perjantai
30.7.2021
59€
sis. toimituskulut

Osta lippu

Lauantai
31.7.2021
69€
sis. toimituskulut

Osta lippu

VIP Lounge Club – liput

2pv
30.-31.7.2021
189€
sis. toimituskulut

Osta lippu

Perjantai
30.7.2021
99€
sis. toimituskulut

Osta lippu

Lauantai
31.7.2021
109€
sis. toimituskulut

Osta lippu

Roux goes Headland Dinner & Show

2pv
30.-31.7.2021
378€
+ alv 24 % / Hlö

Lisätietoja

Perjantai
30.7.2021
189€
+ alv 24 % / Hlö

Lisätietoja

Lauantai
31.7.2021
199€
+ alv 24 % / Hlö

Lisätietoja